Motocrossin neljäs SM-osakilpailu Imatralla viikonloppuna

Motocrossin neljäs SM-osakilpailu Imatralla viikonloppuna - Nuoret janoavat ensimmäistä osakilpailuvoittoaan

Motocrossin Suomen mestaruussarjan neljäs osakilpailu järjestetään Imatralla viikonloppuna. Nuoren sukupolven kuljettajat ovat olleet koko kauden ajan ensimmäisen SM-osakilpailuvoittonsa kimpussa. Kenties yksi heistä pääsee pokkaamaan ykkössijan Kurkvuoren hienolla hiekkaradalla, vaikka kokeneemmat ovatkin vahvoilla.

Imatralla kilpaillaan motocrossin SM-sarjan pisteistä aikuisten MX1- ja MX2-luokissa sekä alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokassa sunnuntaina. Kilpaileminen kuitenkin käynnistyy noin 15 kilometriä Imatran keskustasta pohjoiseen sijaitsevalla Kurkvuoren radalla jo lauantaina. Silloin radalla ovat nelipyöräiset ATV:t SM-osakilpailunsa ja veteraanien Suomen Cup -osakilpailunsa merkeissä. Päivän aikana ajetaan myös kaksipyöräisillä alle 18-vuotiaiden MXJ- sekä 35-, 45- ja 55-vuotiaiden veteraanien neljännet osakilpailut. Alle 15-vuotiaat kilpailet kansallisen koitoksen MXC-luokassa.

Lauantain kilpaerät käynnistyvät kello 12:00 ja sunnuntain kello 11:30.

Nuorten esiinmarssi

MX2-luokassa odotetaan kuumeisesti uutta SM-osakilpailuvoittajaa, sillä sen verran vahvasti nuorin ajajakaarti on noussut tällä kaudella esiin. Ikämiehiä eivät toki ole muutkaan kärkipään suosikit.

Espoon Moottorikerhon Emil Silander, 22, johtaa MX2-luokan SM-sarjaa kolmen osakilpailun jälkeen. Ensimmäistä mestaruuttaan jahtaava Silander voitti kauden avauksen Hyvinkäällä toukokuussa ja oli toinen sekä Karkkilassa että Siilinjärvellä kesäkuussa.

SM-sarjassa toisena on viime viikon tiistaina 17 vuotta täyttänyt isäntäseura Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen. Hän kilpaili viime viikonloppuna nuorten MM-kilpailussa Italiassa, ja kansainvälisen arvokilpailun pettymys on tarkoitus huuhtoa pois kotikilpailussa. Mikäpä maistuisi paremmalta kuin uran ensimmäinen SM-erä- ja -osakilpailuvoitto. Eriä Vesterinen on jo johtanut, mutta kakkossijaa korkeammalle hän ei ole vielä yltänyt.

SM-sarjan kolmospaikalle nousi edellisessä osakilpailussa kolmanneksi sijoittunut Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen, 16. Hän kaatui Siilinjärven toisen erän viimeisellä kierroksella yrittäessään nousua kärkeen ja heitti menemään uransa ensimmäisen SM-osakilpailuvoiton. Imatralla ykköstilaa tyrkytetään myös hänelle.

Siilinjärvellä nähtiin yksi uusi SM-erävoittaja, kun Kouvolan Motocrossin Mauno Nieminen, 16, vei toisen erän nimiinsä. Hänen kannaltaan harmittavasti hän kaatui heti ensimmäisen erän alussa jääden joukon hännille. Nieminen oli maalissa vasta 13:s, ja kahden erän yhteistuloksissa viides.

Tampereen Motocrossin Jere Haavisto, 20, on ajanut tänä vuonna ensimmäiset MM-osakilpailunsa ja avannut myös pistetilinsä. Hän on kaikissa SM-osakilpailuissa ehdoton ennakkosuosikki, mutta kauden alussa Silander peittosi hänet Hyvinkäällä. Toisen osakilpailun Haavisto jätti väliin MM-osakilpailun takia. Hän voitti Siilinjärvellä, mutta vain niukasti, sillä toisen erän virhe ja kaatuminen ykköspaikalta päin ratamainosta laittoi pelin jännäksi yhteistuloksissa. Vuoden 2017 Suomen mestari Haavisto on SM-sarjassa neljäntenä. Viime viikonloppuna hän voitti Latvian mestaruussarjan osakilpailun.

Viime kauden SM-pronssimitalistia, Vantaan Moottorikerhon Aleksi Kurvista, 18, ei voi laskea pois palkintosijojen kamppailuista, vaikka hän ei aivan kirkkaimpaan kärkeen olekaan tänä vuonna yltänyt. Kurvinen on SM-pisteissä kuudentena.

Imatralla nähdään myös endurossa junioreiden MM- ja EM-sarjassa voittoja tänä vuonna napsinut Roni Kytönen, 19. Jämsän Seudun Moottorikerhon edustaja oli viime vuonna MX2-luokassa SM-hopealla, vaikka jätti yhden osakilpailun väliin enduron takia. Tänäkin vuonna sisarlaji on nuoren miehen ykköslaji, mutta Karkkilassa hän kävi jo juhlimassa ykköstilaa SM-motocrossissa.

Imatralaisväriä MX2-osakilpailuun tuo myös Eemi Mutikainen, joka edustaa naapuriseura Imatra Motocrossia. Venäjältä Imatralle saapuu Veniamin Voronkov.

SML Motonet SM-Motocrossin pääluokan, MX1:n SM-sarjaa johtaa virolainen Karel Kutsar. Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen on toisena ja Viron Indrek Mägi kolmantena. Nelospaikalla on Siilinjärven Vesan Santtu Tiainen, joka voitti edellisessä osakilpailussa erän ensi kertaa sitten Suomen mestaruuskautensa 2017. Italialaisella lisenssillä kilpaileva Kim Savaste on sarjassa viidentenä, vaikka hän jätti edellisen osakilpailun väliin loukkaantumisen takia. Savaste on mukana Imatralla.

Imatran MX1-osakilpailuun lisäväriä tuo ruotsalainen Linus Grelsson. Imatran Motocrossia edustaa Niko Parkkinen.

Alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan SM-sarjaa johtaa Lohjan Seudun Moottorikerhon Kasimir Hindersson, joka kilpaili junioreiden MM-kilpailussa Italiassa viime viikonloppuna. Toisena on Sipoon Moottorikerhon Nico Stenberg ja kolmantena Karkkilassa voittanut Konneveden Moottorikerhon Jimi Laitinen.

Imatran Moottorikerhosta MXC/A:n starttiviivalle asettuvat Vili-Eemeli Rautio ja Lauri Saarinen.

Lauantaina isäntäseurasta radalla ovat MXJ-luokassa Pauli Hyöppönen, Viljo Hälvä, Jere Kokki, Jussi Olli sekä Ville Schadewitz ja kansallisessa MXC:ssä Aleksi Hyvärinen, Rautio sekä Saarinen.

Imatran Kurkvuoren motocrossrata sijaitsee kuutostien varressa osoitteessa Karjalantie 857, Imatra.

Aikataulu

SML Motopalvelu Suomen Cup Motocross la 20.7.2019

Perjantai 19.07.
Klo 18:00-20:00 Ilmoittautuminen ja katsastus

Lauantai 20.07.
Klo 07:00-07:45 Ilmoittautuminen ja katsastus
Klo 07:45 Kuljettajakokous lähtöpuomilla
Klo 08:00 Harjoitukset/aika-ajot non-stop aikataululla
MX C kansallinen 2 min startti +5 min harj. +15 min aika-ajo
MXV55 Suomen Cup 2 min startti + 5 min harj. + 15 min aika-ajo
MXV45 Suomen Cup 2 min startti + 5 min harj. + 15 min aika-ajo
MXV35 Suomen Cup 2 min startti + 5 min harj. + 15 min aika-ajo
MXJ a-ryhmä Suomen Cup 2 min startti + 5 min harj.+15 min aika-ajo
MXJ b-ryhmä Suomen Cup 2 min startti + 5 min harj.+15 min aika-ajo
MX ATV SM 2 min startti + 5 min harj. + 15 min aika-ajo +
MX ATV V35 Suomen Cup

Kilpailu
1. erät
Tutustumiskierros noin 10min ennen lähtöaikaa / non-stop
Klo 12:00
MXC kansallinen 1.erä 15min + 2 kierrosta
MXV55 Suomen Cup 1.erä 15min + 2 kierrosta
MXV45 Suomen Cup 1.erä 15min + 2 kierrosta
MXV35 Suomen Cup 1.erä 15min + 2 kierrosta
MXJ Suomen Cup 1.erä 20min + 2 kierrosta
MX ATV SM 1.erä 15min + 2 kierrosta +
MX ATV V35 Suomen Cup

Tauko
2. Erät
Tutustumiskierros noin 10min ennen lähtöaikaa / non-stop
Klo 15:15
MXC kansallinen 2.erä 15min + 2 kierrosta
MXV55 Suomen Cup 2.erä 15min + 2 kierrosta
MXV45 Suomen Cup 2.erä 15min + 2 kierrosta
MXV35 Suomen Cup 2.erä 15min + 2 kierrosta
MXJ Suomen Cup 2.erä 20min + 2 kierrosta
MX ATV SM 2.erä 15min + 2 kierrosta +
MX ATV V35 Suomen Cup

Palkintojen jako n. klo 18.30

SML Motonet SM-Motocross Imatra su 21.7.2019

Lauantai 20.7.2019
Klo 18:30-20:00 Ilmoittautuminen ja katsastus

Sunnuntai 21.07.2019
Klo 07:30-08:30 Ilmoittautuminen ja katsastus (lauantaina klo 18.30-20:00)
Klo 08:40 kuljettajakokous lähtöpuomilla
Klo 09:00 Harjoitukset/aika-ajot non-stop aikataululla
MXC/A 2 min startti + 5 min harj. + 15 min aika-ajo
MX2 2 min startti + 5 min harj. + 20 min aika-ajo
MX1 2 min startti + 5 min harj. + 20 min aika-ajo

Kilpailu
1. erä
Tutustumiskierros noin 10min ennen lähtöaikaa / non-stop
Klo 11:30
MXC/A SM 1.erä 20min + 2 kierrosta
MX2 SM 1.erä 25min + 2 kierrosta
MX1 SM 1.erä 25min + 2 kierrosta

Tauko
2. erä
Tutustumiskierros noin 10min ennen lähtöaikaa / non-stop
Klo 14:30
MXC/A SM 2.erä 20min + 2 kierrosta
MX2 SM 2.erä 25min + 2 kierrosta
MX1 SM 2.erä 25min + 2 kierrosta

Palkintojen jako n. klo 17.15